21.12.2015

Stressin hoitoa ja pikkuompelus: jacquard hame lapselle


Täällä on podettu stressiä. Ei hauskaa.  Mutta nyt jo suunta eteenpäin, puolentoista kuukauden sairasloma takana, pari viikkoa vielä palautumista, ja sitten koitetaan hitaasti palata työelämään!

Kun aivot lonksuttaa hitaalla vaihteella, on haasteellista suoriutua ihan arkisimmistakin rutiineista, saati keskittyä ompeluun. Muisti pätkii, enkä jaksa kertakaikkiaan omia virheitäni ja osaamattomuuttani (yleensä jaksan, koska olen niistäkin oppinut joka kerta).



Tämä pieni hamonen lensi erinäisiä kertoja nurkkaan (erittäin rumien sanojen saattelemana) - en sitten millään osannut yhtä piilovetoketjua ommella ja huolitella! Lisäksi napinläpi-ompelujalka teki uutterasti vastarintaa. Koenapinlävet onnistuivat ihan hyvin, mutta oikeaan ompelukseen kone teki kerta kerran jälkeen aivan omanlaisensa napinläven, jossa yksi sivu oli oikean kokoinen ja toinen sivu vain puolet oikeasta mitasta.... OMG. Tässä vaiheessa ompelukonekin oli vaarassa lentää nurkkaan, mutta säilytin sentään malttini. Olisi ollut myös HUOMATTAVASTI helpompi ommella tämä joustamattomasta puuvillasta (niinkuin ohjeessakin ehdotetaan)!


No sain kuin sainkin hameen valmiiksi. Tai muutama käsinpisto vielä uupuu huolittelemaan vetoketjupainajaista. Olisin halunnut kokeilla helman alavarahuolittelua, mutta en uskaltanut siihen ryhtyä - ehkä ensikerralla. En jaksa kovin iloita tästä ompeluksesta (harmittaa tuhraantunut aika) - ja kuitenkin - ehkäpä tämä on uuden alku! Ompeluinto ja ideat eivät sinänsä ole mihinkään kadonneet, mutta linkki ideoiden ja toteuttamisen välillä on ollut ja on edelleenkin hakusessa. Pitää varmaan ottaa takapakkia ja aloittaa ihan perusjutuista taas.



Hameen kangas on loppupala ruudullista jacquard kangasta, josta olen aikaisemmin ommellut tyttären suosikkimekon (nyt jo pieneksi jäänyt). Kurkkaa halutessasi postaus mekosta tästä linkistä: jacquardmekko.  Kaava hameeseen löytyi niinkin historiallisesta tanskalaisesta käsityölehdestä kuin Ingelise nr. 2005/8, koko 122.

Luonnonvalkoisen peruspaidan ompelin jo lokakuussa, kaava on Stof2000:sta ostettu, sopii mielestäni kivasti tämän hameen kanssa. Molemmat hieman tosin isoja vielä pikkuiselleni (juuri yltää 120 cm:iin).



No niin.

Tämä oli ainut kerta, kun mainitsen stressin tässä blogissa - näin toivon. Postailen harvakseltaan, kunhan saan jotakin esiteltävää aikaiseksi. Lapsen joulumekko on jo ollut lähes valmiina lokakuusta lähtien. Siitä puuttuu vain napit olkapäiltä. Kuva napittomasta mekosta lyötyy jo Instragramista (annadecora). Haluan kyllä mekon esitellä täälläkin, piakkoin! Ompeluprojekti oli oikein mukava ja piristävä!

Oikein rauhaisaa joulua teille kaikille! Pitäkää hyvää huolta ennenkaikkea itsestänne, jotta jaksatte pitää huolta myös niistä kaikkein rakkaimmista: lapsista, aviopuolisoista, vanhemmista, sisaruksista, isovanhemmista, ystävistä, työkavereista.

Täältä iso halaus ja kiitos, erityisesti inspiroiville Kristalle, Kannelille ja Saijalle!

t. Maija