11.1.2016

Miniatyyribleiseri - Ottobren Autumn Flower


Uuden vuoden alkajaisiksi sain idean ommella pienelle bleiserin. Tuo Autumn Flower malli on osunut monesti silmään Ottobretä selaillessa (nr. 4/13), mutta en ole sitä ajatellutkaan osaavani tehdä. Mutta luin sitten hieman tarkemmin teko-ohjeita, ja vaikka en ensin tajunnut ohjeita ollenkaan, huomasin kuitenkin, että eihän tässä mitään kauhean teknisiä juttuja tarvinnutkaan osata - valmista tulisi jos vain seuraisi ohjeita ja osaisi ommella suoraa ommelta. Noin suurinpiirtein.



Kankaan olin ostanut ihan toiseen projektiin, mutta sehän sopikin tähän bleiseriin erinomaisesti. Paksua joustocollegea vain 20% palautuvuudella. Ja olisiko vielä luomuakin muistaakseni. Koko tässä on 122 (lapsi on 120 cm pitkä ja kaponen). Tuossahan vilahtaa myös aikaisemmin valmistuneet Frozen legginssitkin.





Alku oli helppoa ja tempo nopea, mutta niinkuin lähes kaikkien ompelusteni kanssa; jossain vaiheessa sukelletaan mutaiseen lampeen ja räpelletään, räpelletään... :-) Tämä Ottobreni on myös englanniksi, joten ohjeita sain kyllä lukea useaan kertaan. Mutta päätin, että en lähde soveltamaan, ja vasta kun täydellisesti ymmärrän, mitä ohjeessa tarkoitetaan, jatkan matkaa. Pidin taukoja! Vedin syvään henkeä, kävin kävelemässä!




Tässä olikin paljon uutta oppimista sekä tuon kauluksen osalta että hihojen istuttaminen, mutta olen kyllä oikein tyytyväinen lopputulokseen. Jos taas olisin muistanut, olisin kyllä pidentänyt  suoran tikin pituutta, olisi ollut kauniimpaa. Huokasin aina välillä helpotuksesta projektin edetessä etten hurmiossa lähtenyt ensimmäisenä tekemään sitä haaveilemaani vuorillista takkia. Kyllä olisi mennyt koko touhu ihan solmuun - aivan varmasti.



Napit löytyivät appiukon äidin ikivanhasta nappilaatikosta (jonka appiukko lahjoitti minulle!)




Väriltään tämä sopii myös Hommahuone blogin Vuosi värien maailmassa tammikuun värihaasteeseen (sininen). Tässä linkki haasteeseen: Hommahuoneen blogihaaste: Vuosi värien maailmassa

Alla kuvassa myös aikaisemmin esittelemäni kukkapaitis, joka vihdoin löysi asustekaverin! Kaulaliina ostettu kirpparilta puolellatoista eurolla.




Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!
Tämä on minun viimeinen palautumisviikko ennen työhön palaamista (huh ja jee).

12 kommenttia:

  1. Onpa siellä tyylikäs nuori neitokainen kauniissa bleiserissään! Voin kuvuitella millaisia onnentunteita olet saanut näin hienosti onnistuneesta lopputuloksesta, ihan mahtavan työn olet tehnyt. Muistin juuri, että olen tainnut joskus luvata tuon samaisen bleiserin ommella vanhimmalla tytölle... kröhöm... kangasta siihen ei kyllä taida olla vieläkään ja on tainnnut sekä äiti että tytär unohtaa koko jutun ;). Mukavaa viimeistä huiliviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, tämä oli ihan niitä parhaita onnistumisia. Lähes yhtään saumaa purkamatta!
    Tuo melkein joustamaton college (pehmoinen sisäpuolelta) on kyllä oiva kangas tähän ompelukseen. Tämänhän voi pestäkin ihan normaalisti (meidän huitelija jo onnistui ihanat kuraroiskeet saamaan aikaiseksi selkäpuolelle....)
    Kiitokset!

    VastaaPoista
  3. Vautsi, todella kaunis takki! Takkiompelua tekisi itsekin mieli kokeilla, juuri tuollaisen siistimmän takin tekemistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina! Minäkin kaipasin toppatakkien ja muiden lisäksi tämmöistä 'sisätakkia' (näin talvella) pikkuiselle. Jos löytäisin vastaavaa kuviollista/kukallista collegea, niin lopputuloshan näyttäisi taas ihan erilaiselta. Tekee mieli tehdä vielä toinenkin jossain vaiheessa. :-)

      Poista
  4. Kylläpäs onkin kaunis ja taidokas bleiseri! Ihanat, talviset sävyt ja kaulaliina kruunaa asun. Kiva, kun lähdit mukaan :)
    T:Hommahuoneen S-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija.
      Haasteesi on tosi kiva! Koitan osallistua haasteeseen yhdellä työllä joka kuukausi. Ensi kerralla muistan myös kertoa fiiliksiä värivalinnasta. Nyt olin niin täpinöissä - pystyin ensi kertaa osallistumaan tällaiseen ompeluhaasteeseen! - että unohdin! :-)

      Poista
  5. Upea, kauniisti istuva bleiseri pikku neitokaisella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Ottobren kaava on kyllä tosi hyvä, juuri sopiva meidän pienelle. Tämä oli ihan ensimmäinen tämän tyylinen ompelukseni, joten hieman jännitti sitä lähteä toteuttamaan - mutta siitähän tulikin oikein kiva. Ollut jo käytössä ja tytär tuntuu kovasti tykkäävän.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista