29.3.2016

Lapsen oloasu pingviiniprintillä

En voinut vastustaa näitä ihania pingviinejä kierrellessäni (aina menee pari tuntia...) Roskilden Stof&Stil kangaskaupassa. Tällaisia printtipaloja - koko noin 40cmx60cm (en muista tarkkaan) - on kiva käyttää paitojen tai mekkojen etukappaleeseen sellaisenaan (pienet koot) tai esimerkiksi näin kuin tässä itse ompelin.


Liimasin leikatun printtipalan kaksipuolisella liimakankaalla paidan etukappaleeseen ja ompelin reunoista vielä kiinni. Paidan kaava on Alt om Håndarbejde-lehdestä, numero 3/16. Samaa kaava käytin edellisen postauksen raglanpaidassakin. Levensin ja pidensin hieman hihoja sekä pidensin helmaa tuon kaitaleen verran, muuten koko 116 on vielä sopiva, vaikka lapsi on jo yli 120 cm.


Harjoittelin taas terenauhan (nyt sujuu jo suomeksikin!) ompelua, mutta koska hihat ovat mustat, niin eihän mustat teret nyt oikein tässä pääse oikeuksiinsa! Tuo musta jersey onkin muuten aikamoinen pölynkerääjä, mutta muuten ihanan pehmoinen ja laadukas.

 

Kauluksen ja helman kaitaleen surauttelin nopeasti saumurilla, ilman sen kummoisempia viimeistelyjä. Voipi olla, että tuo kaulus pitää kuitenkin vielä viimeistellä, kun pieni on niin herkkähipiäinen (sauma saattaa kutittaa).


Paidan kaveriksi ompelin legginsit. Hieman isommat kuin normaalisti, koska kangas on suhteellisen paksua eikä jousta ihan samaan tapaan kuin tavallinen legginstrikoo.




Vielä noista printeistä. Jo kauan sitten ostin nimittäin toisenkin printin, tämän ihanan pikkukanin. Silloin meillä oli vielä ihan samannäköinen kani nimeltään Ninus. Pahaksi onneksi Ninus karkasi eräänä yönä (häkki ulkona), eikä kaniparkaa ole sen koommin nähty. Päätin kuitenkin tehdä tyttärelle tyynyn (ensimmäiseni!) kyseisestä printistä. Tyynystä tulikin oikein kiva 'halityyny', kun pieni ikävöi rakasta kaniaan. Tikkasin liimakankaalla kiinnitetyn printin valkoiseen flanelliin 'Cracy Patch' tikillä. Tyynyn selkäpuolelle ompelin piilovetoketjun (jes!). '

Pääsiäiseksi tyyny pääsi paraatipaikalle sohvalle ja siihen se jämähtikin.


Oikein mukavaa viikkoa kaikille!





4 kommenttia:

  1. Onpa todella komea printti! Ei siinä muita yksityiskohtia enää juuri tarvitakaan. Olisipa mukava päästä joskus käymään tuolla Stof & Stil:ssa, olen tainnut netissä joskus katsoa valikoimaa. Harmi, että sitä ei ole täällä Suomessa. Jos nyt en ihan väärin muista, niin taisin viime kesän reissulla katsoa, että sitä oli Saksassakin jossain, mutta ei sitten osunut ihan meidän reitille.

    Onpa teidän kanille käynyt kurjasti. Tyyny on kyllä suloinen. Mukavaa viikkoa Maija sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli ihana printti - jotenkin herkkä ja taiteellinenkin.
      Tuo Roskilden Stof&Stil on mun työmatkan varrella, joten siellä tulee poikettua liiankin usein... :-)

      Poista
  2. Aivan ihana printti! Hyvä paikka sille tuo paidan rintamus, tuli kiva asu :) Voi Ninusta, ehkä se on kuitenkin nauttinut vapaudesta! Mukavaa loppuviikkoa sinnekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija!
      Ihmettelemme kyllä vielä tänäkin päivänä, miten Ninus pääsi häkistä ulos, mutta eihän sille enää mitään voi.

      Poista